Vaikka leikki\u00e4 on tutkittu jo yli puoli vuosisataa, ei sit\u00e4 ole voitu m\u00e4\u00e4ritell\u00e4 yhdell\u00e4 k\u00e4sitteell\u00e4. Yleisesti leikki on m\u00e4\u00e4ritelty toimintana, joka on miellytt\u00e4v\u00e4\u00e4, nautittavaa ja vapaaehtoista ja johon liittyy sis\u00e4inen motivaatio (Kieff & Casberque, 2000; Sutton-Smith, 2001; Smith & Vollstedt, 1985). Leikki on ihmisen tapa oppia ja tuottaa kulttuuria. Huizinga (1947) puhui leikkiv\u00e4st\u00e4 ihmisest\u00e4, homo ludens. H\u00e4nen mukaansa pelit ovat yksi leikin muoto. Leikin ja pelin v\u00e4linen suhde onkin mutkikas ja tapauskohtainen, sill\u00e4 ne voivat limitty\u00e4 tai asettua toistensa sis\u00e4\u00e4n; pelaaminen on osa leikki\u00e4 ja leikki on osa pelaamista (Salen & Zimmerman 2004; M\u00e4yr\u00e4 2008; \u00d6stman 2011). Leikki\u00e4 pidet\u00e4\u00e4n jopa paradoksaalisena k\u00e4sitteen\u00e4 (Myers 2010). Mihin ihmisen toimintaan ei liittyisi leikki\u00e4? Keskeist\u00e4 on my\u00f6s leikiss\u00e4 k\u00e4ytett\u00e4v\u00e4t kullekin aikakaudelle tyypilliset kulttuuriset v\u00e4lineet. Jenkins (2014) onkin Bettelheimiin viitaten korostanut, ett\u00e4 leikki on sitoutumista siihen materiaaliin, joka ihmisell\u00e4 kulloinkin on k\u00e4ytett\u00e4viss\u00e4\u00e4n. H\u00e4n on todennut, ett\u00e4 mets\u00e4stysyhteiskunnassa ihmiset leikkiv\u00e4t jousipyssyill\u00e4 ja nuolilla, informaatioyhteiskunnassa ihmiset leikkiv\u00e4t tiedolla. Digitaaliajassa leikit\u00e4\u00e4n digitaaliajalle tyypillisill\u00e4 v\u00e4lineill\u00e4.<\/p>\n
Miksi leikki\u00e4 ja peli\u00e4 opetukseen? Yhten\u00e4 perusteena voidaan k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 sit\u00e4, ett\u00e4 leikeiss\u00e4 ja peleiss\u00e4 piilee usein keskeiset oppimista edist\u00e4v\u00e4t elementit: innostus, yhdess\u00e4 tekeminen ja omien taitojen haastaminen. Oppimisen psykologiassa on korostettu sit\u00e4, ett\u00e4 leikki luo l\u00e4hikehityksen vy\u00f6hykkeen, oppimiselle ja kehittymiselle potentiaalisen tilan. L\u00e4hikehityksen vy\u00f6hykett\u00e4 kuvastaa my\u00f6s ajatus siit\u00e4, ett\u00e4 oppiminen tapahtuu ensin sosiaalisella ja vasta sitten yksil\u00f6tasolla (Vygotsky, 1978). Yhdess\u00e4 leikkiess\u00e4\u00e4n lapset oppivat itse\u00e4\u00e4n kehittyneemmilt\u00e4 ja taitavimmilta leikin taitoja, mutta my\u00f6s muita t\u00e4rkeit\u00e4 taitoja.<\/p>\n
T\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 my\u00f6s erilaiset digitaaliset ymp\u00e4rist\u00f6t ovat leikin ja luovuuden ymp\u00e4rist\u00f6j\u00e4. Fyysiset ja digitaaliset ymp\u00e4rist\u00f6t my\u00f6s sekoittuvat lasten leikeiss\u00e4; voidaan puhua hybrideist\u00e4 leikin ymp\u00e4rist\u00f6ist\u00e4 ja hybridist\u00e4 leikist\u00e4\u00a0(Edwards, 2013; Marsh, 2010; 2014). Esimerkkin\u00e4 on leikki, jossa pieni\u00e4 mallinukkeja puetaan kangaspaloista teht\u00e4viin vaatteisiin ja otetaan niist\u00e4 tabletilla valokuvia, jotka jaetaan kaveriryhm\u00e4n kesken Instagramissa. Asusteita kommentoidaan ja yhteist\u00e4 leikki\u00e4 luodaan Instagramin lis\u00e4ksi esimerkiksi Skypen tarjoaman reaaliaikaisen yhteyden kautta.<\/p>\n
Pedagogisesta n\u00e4k\u00f6kulmasta tarkasteltuna leikki\u00e4 voidaan pit\u00e4\u00e4 kaiken oppimisen perustana. Leikki kehitt\u00e4\u00e4 mielikuvitusta ja ongelmanratkaisua ja luo pohjaa abstraktille ja divergentille ajattelulle (Russ, 2014; Singer & Singer, 1990). Leikist\u00e4 kumpuaa kyky teoretisoida ja yhdistell\u00e4 eri asioita (Vygotsky, 1967). Leikill\u00e4 on vaikutusta ideoiden keksimiseen (Gray, 2014; Mahn & John-Steiner, 2002). Keskeist\u00e4 on mielikuvitus, mahdollisten maailmojen ajattelu, leikin synnytt\u00e4m\u00e4 yhteinen jaettu kokemus, ja rajojen ylitt\u00e4minen erilaisten roolien tai n\u00e4k\u00f6kulmien v\u00e4lill\u00e4. Leikiss\u00e4 lapset voivat helposti toimia yht\u00e4 aikaa n\u00e4yttelij\u00f6in\u00e4, lavastajina ja ohjaajina sek\u00e4 omina itsen\u00e4\u00e4n. Lapset ovat leikiss\u00e4 ratkoneet helpommin my\u00f6s p\u00e4\u00e4ttelyteht\u00e4vi\u00e4, joita he eiv\u00e4t olisi osanneet ratkaista ilman leikin tarjoamaa viitekehyst\u00e4 (Gray, 2008<\/a>). Leikillinen tila voi olla joskus my\u00f6s ainoa tie yhteisen ymm\u00e4rryksen rakentamiselle. Lis\u00e4ksi leikillisyys ja esimerkiksi sanaleikki ja huumori luovat yhteist\u00e4 perustaa ja luottamusta.<\/p>\n Leikillisen oppimisymp\u00e4rist\u00f6n tulee kasvatuksen ja opetuksen kontekstissa olla aina pedagogisesti perusteltu oppimisymp\u00e4rist\u00f6. Se on fyysinen, pedagoginen, \u00e4lyllinen, sosio-emotionaalinen, kulttuurinen ja mediarikas oppimisymp\u00e4rist\u00f6, jonka tavoitteena on ensisijaisesti tuottaa oppimisen iloa (Kangas, 2010; 2014). Leikin tai pelin tuottama ilon kokemus ei kuitenkaan perustu lopputulokseen tai pistem\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4n. Ilo syntyy osallistumisesta, sitoutumisesta ja innostumisesta. Matkalla on yl\u00e4- ja alam\u00e4ki\u00e4, toisin sanoen ep\u00e4onnistumisia ja onnistumisia, jotka yhdess\u00e4 pit\u00e4v\u00e4t yll\u00e4 kiinnostusta ja motivaatiota ja mahdollistavat toimintaan sitoutumisen.<\/p>\n Leikillisiss\u00e4 oppimisymp\u00e4rist\u00f6iss\u00e4 opettajan rooli voi vaihdella mahdollistajan, sallijan ja ohjaajan v\u00e4lill\u00e4 riippuen toiminnasta ja oppimisen tavoitteesta (Hyv\u00f6nen, 2008). Esimerkiksi oppimispelitutkimuksissa on nostettu esiin se, kuinka t\u00e4rke\u00e4 opettajan rooli voi olla digitaalisen pelin aikana. Watson ym. (2011) puhuu niin kutsutuista opetuksellisista hetkist\u00e4 (teachable moments<\/em>), joita voi synty\u00e4 pelin aikana ja joissa hetkellinen opettajan antama ohjaus tai opetushetki muodostuu oleelliseksi oppimisen n\u00e4k\u00f6kulmasta. Leikillisess\u00e4 oppimisymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4 my\u00f6s kasvattaja on oppija. Toisaalta my\u00f6s lapset voivat olla toistensa ohjaajia. Jokainen kasvattaja ja opettaja rakentaa kuitenkin itselleen parhaiten sopivaa leikillisen oppimisen pedagogiikka ja m\u00e4\u00e4ritt\u00e4\u00e4 \u2013 yhdess\u00e4 toisten kasvattajien ja opettajien kanssa – mill\u00e4 tavalla leikillisyys, leikki ja pelit ovat osa yhteist\u00e4, opetussuunnitelmaan pohjautuvaa toimintaa.<\/p>\n Leikin, pelien ja leikillisyyden hy\u00f6dynt\u00e4minen opetuksessa on perusteltua, mutta voi olla my\u00f6s haastavaa. Opettajat kokevat, ett\u00e4 he tarvitsisivat enemm\u00e4n malleja ja hyvi\u00e4 esimerkkej\u00e4 siit\u00e4, miten<\/i> leikki\u00e4, pelej\u00e4 ja leikillisyytt\u00e4 voi mielekk\u00e4\u00e4sti hy\u00f6dynt\u00e4\u00e4. My\u00f6s arviointi voidaan kokea haastavaksi. Nyt, kun uuden opetussuunnitelman my\u00f6t\u00e4 leikille ja peleille ja leikillisyydelle muodostuu entist\u00e4 enemm\u00e4n tilaa, voi arvioinnin apuna k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 esimerkiksi oppimispelej\u00e4, jotka itsess\u00e4\u00e4n tuottavat tietoa ja statistiikkaa oppimisesta, sen lis\u00e4ksi, ett\u00e4 pelaaja itse n\u00e4kee edistymisens\u00e4 peliss\u00e4 edetess\u00e4\u00e4n. Leikilliset oppimisymp\u00e4rist\u00f6t voivat tarjota my\u00f6s uusia n\u00e4k\u00f6kulmia opetussuunnitelman perusteissa esiin nostetun laaja-alaisen osaamisen arvioimiselle.<\/p>\n Kirjoitus pohjautuu Espoon kaupungin varhaiskasvattajille pidettyyn koulutukseen \u201dLeikki ja leikilliset oppimisymp\u00e4rist\u00f6t opetuksessa\u201d Koulutukset on pidetty Espoon kaupungin valtuustosalissa 6.5. ja 19.5.2015.<\/em><\/p>\n L\u00e4hteit\u00e4 ja kirjallisuutta:<\/em><\/p>\n Bird, J. & Edwards, S<\/strong>. (2014). Children learning to use technologies through play: A Digital Play Framework. British Journal of Educational Technology, doi:10.1111\/bjet.12191 Leikit, pelit ja leikillisyys ovat entist\u00e4 ajankohtaisempi aihe sek\u00e4 tutkimuksessa ett\u00e4 kasvatuksen ja opetuksen kent\u00e4ll\u00e4. Jokainen meist\u00e4 on oppinut leikkien ja pelien avulla. Varhaiskasvatuksessa leikki ovat aina n\u00e4hty lapselle ominaisena ja luontaisena tapana oppia; leikill\u00e4 on pedagoginen arvo. T\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 … Continue reading ![\"IMG_3338\"](\"http:\/\/www.marjaanakangas.net\/wp-content\/uploads\/2015\/05\/IMG_3338-400x300.jpg\")
<\/a><\/p>\n
\nEdwards, S.<\/strong> (2013). Digital play in the early years: a contextual response to the problem of integrating technologies and play-based pedagogies in the early childhood curriculum. European Early Childhood Education Research Journal, 21, 2, 199\u2013212.
\nHuizinga, J.<\/strong> (1947). Leikkiv\u00e4 ihminen. Yritys kulttuurin leikkiaineksen m\u00e4\u00e4rittelemisen (suom. Sirkka Salomaa). Porvoo: WSOY.
\nHyv\u00f6nen, P.<\/strong> (2008). Affordances of playful learning environment for tutoring playing andlearning. Doctoral dissertation. Acta Universitatis Lapponiensis 152. University ofLapland, Faculty of education, Finland. Rovaniemi: University of Lapland PrintingCentre.
\nJenkings, H.<\/strong> Matthew Farberin haastattelussa toukokuussa 2014. Teoksessa M. Farber (2015) Gamify your classroom. New Yourk: Peter Lang Publishing.
\nKangas, M.<\/strong> (2014). Leikillisyytt\u00e4 peliin: N\u00e4k\u00f6kulmia leikillisyyteen ja leikilliseen oppimiseen. Teoksessa L. Krokfors, M., Kangas & K. Kopisto (toim.) Oppiminen peliss\u00e4. Pelit, pelillisyys ja leikillisyys opetuksessa. Tampere: Vastapaino.
\nKangas, M.<\/strong> (2010). The school of the future: Theoretical and pedagogical\u00a0approaches for creative and playful learning environments. Rovaniemi: University of\u00a0Lapland Printing Centre.
\nKieff, J. & Casberque, R.<\/strong> (2000). Playful learning and teaching. Integrating play into preschool and primary programs. Boston: Allyn and Bacon.
\nMarsh, J.<\/strong> (2014). Young Children’s Online Practices: Past, Present and Future<\/a>. Paper presented at the Literacy Research Association Conference, Marco Island, USA, joulukuussa 2014.
\nMarsh, J.<\/strong> (2014). The relationship between online and offline play. In A. Burn & C. Richards (Eds.), Children\u2019s games in the new media age: Childlore, media and the playground (pp. 109-131). London: Ashgate.
\nMarsh, J.<\/strong> (2010). Young children\u2019s play in online virtual worlds. Journal of Early Childhood Research, 8, 1, 23\u201339.
\nMyers, D<\/strong>. (2010). Play Redux: The Form of Computer Games. Ann Arbor, MI: University of Michigan Press.
\nM\u00e4yr\u00e4, F<\/strong>. (2008). An introduction to game studies. Games in culture. Los Angeles: SAGE Publications.
\nRuss, S.<\/strong>\u00a0(2003). Play and creativity: developmental issues. Scandinavian Journal of Education Research, 4, 3, 291\u2013303.
\nSalen, K. & Zimmerman, E.<\/strong> (2004). Rules of Play: Game Design Fundamentals. Cambridge, MA: MIT Press.
\n<\/b> Singer, D. & Singer; J.<\/strong> (1990). The House of Make-Believe: Children\u2019s Play and the Developing Imagination.
\nSmith, P. \u00a0& Vollstedt, R.<\/strong> (1985). On Defining Play: An Empirical Study of the Relationship between Play and Various Play Criteria. Child Development, 56, 4, 1042\u20131050.
\nSutton-Smith, B.<\/strong> (2001\/1997). The ambiguity of play. Cambridge MA: Harvard University Press.
\nVygotsky, L. S.<\/strong> (1978). Minds and society; The development of higher psychological processes. Cambridge, MA: Harvard University Press.
\nVygotsky, L. S.<\/strong> (1967\/2004). Imagination and Creativity in Childhood. In Journal of Russian and Eastern European Psychology, 42, 7\u201397.
\nWatson, W., Mong, C. & Harris, C.<\/strong> (2011). A case study in-class use of a video game for teaching high school history. Computers & Education,<\/i>\u00a056,<\/em> 466\u2013474.
\n\u00d6stman, S.<\/strong> (2011). Peli- ja leikkimieli internetin el\u00e4m\u00e4julkaisukulttuurissa. Pelitutkimuksen vuosikirja 2011, 22\u201336.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"